Tooriset piilolinssit
Tooriset piilolinssit korjaavat normaalin taittovirheen lisäksi hajataitteisuutta. Niiden korjaama hajataitto
eli astigmatismi on epätasaisen sarveiskalvon aiheuttama valontaittovirhe. Sarveiskalvo taittaa useita valopisteitä
jo ennen sarveiskalvoa, jolloin kuvasta tulee sumea ja epätarkka.
Astigmatismin tavallisia oireita ovat silmien siristely, silmien väsyminen lähityöskentelyssä ja päänsärky.
Esimerkiksi pimeällä vastaan tulevien autojen ajovalot eivät ole tarkat valon hajoamisesta johtuen.
Tooriset piilolinssit on mahdollista saada sekä kuukausi- että kertakäyttölinsseinä ja ne ovat jonkin verran
tavallisia kalliimmat. Hajataitteisuutta korjaavia värilinssejä käytetään vain vähän, joten niiden tarjontakin on
toistaiseksi vähäistä.
Tooriset piilolinssit sopivat henkilöille, joiden hajataittoisuus on vähintään 0,75. Voimakkuuden, kaarevuuden
ja halkaisijan lisäksi toorisille linsseille määritetään myös akseli- ja sylinteriarvot. Akseliarvo eli
akselisuunta kertoo hajataitteisuuden suunnan akselilukuna (0-180°) ja sylinteriarvo puolestaan kertoo
hajataitteisuuden määrän.
Tooristen piilolinssien etuja ja haittoja:
 |
Korjaavat näöntarkkuuden (selvästi)
normaaleja linssejä paremmin jos silmisissä on hajataitteisuutta |
 |
Saatavana kuukausi ja
kertakäyttölinsseinä |
 |
Normaalilinssejä kallimmat |
Tutustu myös nettikauppojen esittelyyn piilolasit netistä osiossa.
|